perjantai 28. joulukuuta 2012

Joulu meni jo

Joulu oli ja meni, mutta ajattelin myöhässä esitellä pari joulujuttua.

Tämän seuraavan Lumiukkosopan ohjeen löysin INNOLLA blogista. Ihania juttuja muutenkin tuolla!

Tein noita possukoita jouluksi ja annoin kyläilijöille kotiinviemisiksi. Sopivathan nämä uuteen vuoteenkin tai vaikka laskiaiseen tai ystävänpäivään.




Sisältää siis kaakaota, pari suklaanamia, pari vaahtokarkkia ja tommoisen karkkikepin, nams!

Joulukynnet vielä tähän samaan syssyyn..



Lakkoina punainen Mia Secret glitter Ink, muissa kynsissä pohjalla harmaa Mavalan Liverpool ja päälle lakattu China Glazen Atlantis lakalla joulukuusi ja keltaiset tähden muotoiset strassit. Aika monessa blogissa nähty vastaavia, mutta toimiva idea mielestäni.




torstai 20. joulukuuta 2012

Thebos.fi tilaus

Tein vähän aikaa sitten ekan tilaukseni thebos.fi nettikauppaan. Olen aiemmin kyllä asioinut Vantaan Koivukylässä sijaitsevassa Blackout Storessa useaankin otteeseen, jonka yhteydessä tämä thebos.fi toimii. Jos on asioita sinne päin, niin liikkeessä on läjäpäin  ihania korkkareita, sekä miesten ja naisten vaatteita. Myös laukku- ja kosmetiikkaosasto löytyy.
Mun veljellä on viisi (!) tytärtä, joten osa näistä tuotteista meni heidän joululahjapaketteihin. :)

Tässä nyt kuvia mun ostoksista... Yllä olevassa kuvassa pari huivia. Musta-ruudullinen maksoi 9.90 e ja pinkki pääkallohuivi maksoi 16.90e. Ihanan pehmoisia molemmat!

Alemmassa kuvassa kolme ihanaa pipoa! Viininpunainen, vaaleanruskea ja vaaleanpunainen. Nämä olivat 9.90 e/kpl. Ihanan pehmeitä ja kuka nyt voisi vastustaa pipoa, jossa on noin paljon blingiä joka puolella?! Omassa käytössä kuitenkin irrottaisin tuon tupsun, se ei ihan ole ominta mua, mutta muuten ihanat!

Sitten violetti blingbling kello, jonka hinta oli myös 9.90 e. Toistaiseksi on pysynyt ajassa, saa nähdä toimiiko miten pitkään. Kiva kimalteleva kuitenkin! :D Tämä puuttui ensin paketista kokonaan, mutta yhden sähköpostin ja yhden puhelun jälkeen se tuli jälkitoimituksena.

Huulikiiltoja vaan ei voi olla liikaa (niin kuin ei kynsilakkojakaan)? Tuo tumma huulikiilto on Revlonin ja hinta oli 3.90e. Sävyn nimi Spice It Up ja on tumma pronssinen punainen, ihana! Tosi peittävä kiilto, ja olenkin arkikäytössä sitä hiukan vaalentanut laittamalla päälle hiukan vaaleaa kiiltoa.
Alemmat kiillot ovat N.Y.C merkkiä ja hintaa oli 3.90e/kpl. Sävyt ovat vasemmalla Sugar coated ja oikealla Sugar kiss. Näistä en osaa sanoa mitään kokemuksia, menivät lahjapakettiin..


Lopuksi vielä pari kynsilakkaa, mun ekat Essiet!!!!! Kumpaakaan en ole vielä ehtinyt kokeilla kynsille saakka ja oonkin hiukan hämmentynyt katseltuani netistä kuvia kyseisistä sävyistä. Pullot ovat kuvassa aikalailla sen väriset kuin luonnossakin, mutta netin swatch-kuvien perusteella ne näyttää ihan erilaisille. Täytyy joulun jälkeen kokeilla. Vasemmalla on School Of Hard Rocks ja oikealla Very Structured. Hinta oli 9.90e/kpl.

Tämmöisiä ostoksia tällä kertaa. Onko muilla kokemuksia kyseisestä kaupasta? Jos mahdollista niin käykää ihmeessä siellä Blackout Storessa Vantaalla. Siellä on välillä tosi hyviä tarjouksiakin ollut!

keskiviikko 19. joulukuuta 2012

Ei niin jouluiset joulukynnet


Ystäväni halusi jouluisen lakkauksen, muttei kuitenkaan mitään perinteistä joulukuviota. Punainen lakka oli kuitenkin toiveena ja mustat kuviot.
Lakkana on BeautyUk lakka, jonka olen ostanut pretty.fi:stä. Näillä lakoilla ei ole nimeä/numeroa...tylsää...
Toisen käden nimettömässä ja toisen käden peukussa on kärjissä China Glazen Solar Flarea.
Kuviot on DRK-B laatasta. Kuvio on toiseksi alimman rivin kolmas kuvio vasemmalta ja mustalla konadin lakalla. Lisättiin vielä dotting toolilla pilkkuja kuvioiden viereen. 

 Pullokuva jotenkin hailakka, kynsikuvissa toistuu oikea punainen sävy!
Jos noi kuviot olisi laittanut valkoisella, olisi tunnelma kynsissä ollut aivan eri.




maanantai 17. joulukuuta 2012

Ostoksia pitkästä aikaa

Ripsitukussa käydessä sain valita yhden China Glaze kynsilakan joululahjaksi! :) Kiitos siitä!
Otin sitten tuommoisen ihanan vihertävän glitteripläjäyksen, Atlantis. En ole vielä kokeillut kynsille saakka..


Yhtenä päivänä koulun jälkeen piti kävellä Helsingin keskustan Sokoksen kautta katsomaan, olisiko siellä tuota paljon hehkutettua Max Factorin Fantasy Fireä ja olihan siellä ainakin 15 pulloa. Nappasin sen siis mukaani, samoin kuin kassajonossa heräteostoksena tulleet Laylan Ceramic Effect lakat, purppura ja kulta. Näistäkään en mitään ole vielä kokeillut, en ole ehtinyt lakkailemaan kynsiä, mutta varmasti tässä vielä joulun alla teen jotkut lakkaukset. Toi uusi China olisi varmaan ihan jouluinen :)



Cesarsshopista oli saatava uudet DRK-laatat... Tässä DRK-B ja DRK-C . Ihania kuvioita! Noi c-laatan norsut <3 Niin söpöjä!

keskiviikko 5. joulukuuta 2012

Liila henkäys





Nämä on mun viimeisimmät kynnet, jotka on viime viikolta. Kynnet alkoi olee huollon tarpeessa, eikä millään löytynyt aikaa huoltoon, joten poistin ne kokonaan. Nyt onkin ihan nysät omat kynnet ja olen kynsinauhat tietenkin heti repinyt kamalaan kuntoon, aina sama homma jos olen ilman rakennekynsiä :(
Nyt menee vielä pari päivää opinnäytetyötä pakertaessa ja sitten ehdin vihdoin tekemään uudet kynnet. Ainakin ennen sunnuntaita, jolloin menen ristiäisiin. <3 Sain kunnian toimia sylikummina. <3

Näihin kuvien kynsiin siis...nämä oli mieluisat, vaikken mitenkään siistiä liukuvärjäystä osaa tehdä. Pohjalle laitoin Golden Rose 118, joka on vaalea kultaan vivahtava vaaleanpunainen. Sitten vaaleampi lila on Orlyn Cashmere Cardigan, muistin, että se olisi ollut paksumpaa lakkaa, mutta olikin ohutta, kolme kertaa piti väriä tuputella kynnelle, että tuli peittoa. Kärkiin sitten Natural Code 20 Cool Cat lakkaa, joka on ihana tumma violetti pienellä hohteella. Kaiken kuorrutti sitten China Glazen  Luxe and Lush. Kuvaa käytetyistä lakoista en tajunnut ottaa...

Ihana talvinen kimallus! Mitäs tykkäätte?