maanantai 7. tammikuuta 2013

Muutamat kynnet samaan syssyyn



Ekana on kaverille tehdyt akryylikynnet. Perinteinen valkoinen kärki ja pituuskin on maltillinen ja hyvin luonnollinen. En saanut ylipuhuttua edes yksiä timantteja mukaan ;)
Alempana sitten omat kätöset. Harvemmin laitan itselle mitään värillisä akryylejä lakkailuinnostuksen vuoksi, mutta nyt piti tuota sinistä kokeilla, jonka olen jo kuukausia sitten ostanut Mimaxilta. Ihana kimaltava oli, mutta nyt ärsyttää kun koittaa saada niitä lakoilla peittoon...





Lopuksi vielä lakkailtiin kaverille lomakynnet. Hän lähti etelä-amerikan suuntaan ja oli sitä mieltä, että nyt laitetaan vaaleat kynnet, jotka näyttävät sitten kivalle ruskettuneen ihon kanssa :)
Eka laitettiin 3 kerrosta tuota Wet'n'Wildin lakkaa ja pinta jäi epätasaiseksi. Päälle sitten reilu kerros China Glazea ja tulos oli oikein ihana. Kimaltaa nätisti, mutta glitteri ei ollut kuitenkaan silmiinpistävää. Muutamat kulta/mustat tarrat ja mustia pisteitä lisäksi dotting toolilla. Helppoa ja nopeaa!
Lakkojen nimet näkyvät alla olevissa kuvissa.







1 kommentti: